KAIVOSMUSEON KEHITTÄMISHANKE EAKR 2009-2011

Outokummun kaivosmuseon kehittämishankeen aikana peruskorjattiin vanhassa Kaivostuvassa sijaitsevat Kaivosmuseon perusnäyttelyn tilat sekä suunniteltiin ja rakennettiin uusi perusnäyttely. Perusnäyttelytilat suunniteltiin ajanmukaisiksi ja esteettömiksi.

Hanke oli kolmivuotinen ja sen kokonaiskustannus oli 678 000 euroa. EAKR-hankkeet ovat Euroopan aluekehitysrahaston hankkeita, joissa rahoitus jakaantuu EU:n, valtion ja toteuttajan kesken. Hankkeen omarahoitusosuus oli 25%.

 

Kaivostuvan kattorakenteiden purkua joulukuussa 2009.

 

 

Uusittua näyttelytilaa vuonna 2011.