Mining Road Enpi CBC-hanke 2012-2014
Hankkeen kokonaisrahoitus oli 714 169 euroa, josta Outokummun kaivosmuseon osuus oli euroa . Omarahoitusosuus hankkeessa oli 10%.
Hankkeen pääpartnerina toimi Geologian instituutti Petroskoista. Suomesta partnereita olivat Kaivosmuseon lisäksi Geologian tutkimuskeskus ja markkinointiosakeyhtiö i2 sekä Venäjältä Prääsän kunta, Karjalan tasavallan museo ja Karjalan tasavallan opetusministeriö.
Hankkeessa luotiin matkailutie Mining Road Petroskoista Outokumpuun ja Kuopioon. Lisäksi reitin matkailukohteita parannettiin matkailijoiden houkuttelemiseksi. Outokummun kaivosmuseo toteutti hankkeessa kaksi maanalaista näyttelyä: Maa alla -moderni kaivos näyttelyn sekä Maan aarteet -kivinäyttelyn. Molemmat näyttelyt ovat osa Kaivosmuseon pysyviä näyttelyitä ja avoinna matkailijoille ympäri vuoden.
Maan aarteet kivinäyttelyssä on esillä koru- ja jalokiviä Suomesta ja maailmalta, Outokummun alueen harvinaisia mineraaleja sekä Suomen nykyisten metallimalmikaivosten mineraaleja muun muassa kultaa Pampalon kaivokselta Ilomantsista. Lisäksi näyttelyssä on esillä EU:n alueen vanhinta kiveä, jolla on ikää 3 500 miljoonaa vuotta.
Savon Sanomien artikkeli hankkeesta 10.12.2014: https://www.savonsanomat.fi/talous/Kaivosmatkailun-reitti-Petroskoista-Kuopioon/515915
Lehdistötiedote hankkeen päätösseminaarista: http://www.gov.karelia.ru/News/2014/12/1216_27_f.html